• Kuvaaja: Hoffers Eugen 1865—1870
    Helsingin kaupunginmuseo

    Kuvaaja: Hoffers Eugen 1865—1870 Helsingin kaupunginmuseo

Lampan talon tarina

Lampan talolla on värikäs historia paitsi arvokkaan suvun kotina myös Stockmannin synnyinsijana, ilotyttöjen hotellina ja passitoimistona. 

1817  Kauppiassuvun maamerkki
Kauppias Johan Lampa rakennutti komean Lampan talon Pohjoisesplanadin ja Helenankadun kulmaukseen perheelleen kodiksi. Talosäilyikin Lampan suvun omistuksessa sadan vuoden ajan.
Kauppapuodille Johan Lampa pyhitti alakerrasta neljä huonetta, joiden lisäksi alakerrassa oli sali ja kolme asuinhuonetta. Asuintiloja oli myös toisessa ja kolmannessa kerroksessa niin kotiväelle kuin rengeillekin. Keittiöt ja ruokahuoneet sijaitsivat Helenankadun siipirakennuksessa.

1835 Eläinten valtakunta
Helenankadun puolelle valmistui talousrakennus, jossa sijaitsivat kaksi tallia, kaksi vaunuvajaa, navetta ja jätehuoneet. Niiden yläpuolella oli kolme kamaria, heinäparvia ja käymälätiloja.

1859 Nuutajärven liiketilat
Nuutajärven lasitehtaan kauppa aloitti toimintansa Lampan talossa.

1862 Ensimmäinen Stockmann
Stockmannin ensimmäinen myymälä näki päivänvalon katutasossa Lampan talossa, kun liiketilat vuokrattiin saksalaissyntyiselle kauppias Georg Franz Stockmannille. Stockmann jatkoi toimintaansa talossa aina vuoteen 1880 saakka, jolloin se muutti uusiin tiloihin Kiseleffin taloon.

1910 Värikästä hotellielämää
Lampan taloon perustettiin Hotel Continental, joka toimi myöhemmin myös bordellina. Värikäs liiketoiminta saikin viranomaiset lopettamaan hotellin.

1920 Sonckin kädenjälkiä
Lars Sonck suunnitteli Lampan talon nykyisen torifasadin oven ja Helenankadun rautaportin.

1935 Passeja ja putkaan passituksia
Lampan talo siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen. Talossa oli passitoimisto, ja vuonna 1946 alakerroksen tiloja muutettiin vankikopeiksi. 

1967 Virastojen vuoronvaihto
Kaupungin Kiinteistövirasto muutti Lampan taloon. 

2008 Kuihtunut hotellihanke
Rakennuksen osti Kari Management Company, jonka tarkoitus oli muuttaa se hotelliksi. Yhtiö ajautui konkurssiin ja Hotelli Helena jäi toteutumatta.

2012 Lampan talo kohti uutta kukoistusta
Hartwall Capital osti neljä vuotta tyhjillään olleen Lampan talon ja rakennuksessa aloitettiin peruskorjaus. Sen ylimpiin kerroksiin tehtiin toimistotiloja.

2013 Olon aika
Ravintola Olon tarina historiallisessa rakennuksessa alkoi. Vuonna 2006 perustettu ravintola muutti Kauppatorin edustalle Kasarmitorilta. Muuttoa edeltänyt peruskorjaus kesti puolitoista vuotta. Huonossa kunnossa olleen talon seinät, lattiat ja katto korjattiin täysin. Tärkeää oli kuitenkin jättää rakennukseen myös vanhaa. Peruskorjauksessa hyödynnettiin muun muassa vanhoja hyvin säilyneitä lautoja. Paikoilleen jäivät myös kauniit holvikaaret ja esiin kaivetut suojellut freskot.

Lähde: Helsingin kaupunginmuseo